Puhe viime sodissa kaatuneiden muistomerkillä

Olemme kokoontuneet tänne kunnianosoituksena viime sodissa kaatuneille. Sodissa isänmaata taikka aatetta puolustaneet eivät unohdu mielestä.

Sodissa kuolleiden työ nousee näin nuorenkin ihmisen elämässä aivan uuteen arvoon, kun sota on tullut niinkin lähelle, kuin nyt Ukrainassa. Sota nostaa päätään myös muualla ja puheet kovenevat jatkuvasti.

Sota tuntuu järjettömältä varsinkin kun tiedämme millaisia uhrauksia monet, myös henkiin jääneet ovat joutuneet antamaan. Nuorelle ihmiselle järjettömältä tuntuu se, että esimerkiksi talvisodassa suurimmat tappiot tapahtuivat vuonna 1916 syntyneiden ikäluokassa, kuolleet olivat siis itseni ikäisiä, 23-24 vuotiaita.

Mietin millaisista asioista silloin unelmoitiin, elämä tuskin oli sitä mitä unelmissa oli toivottu. Sota vaikutti myös läheisiin, eloonjääneisiin ja tuleviin sukupolviin.

Minä unelmoin rauhasta ja siitä, että voin elää jatkossakin maassa, joka ei käy sotaa. Sodassa tai sodan seurauksena surmansa saaneet eivät ole tehneet uhraustaan turhaan, saamme nyt elää vapaassa itsenäisessä maassa, jolla on tarjottavana kokemus siitä, että maa tarvitsee meitä jokaista ja on puolustamisen arvoinen.

Sodan läpikäyneille sukupolville olemme velkaa sen, että muistamme rauhantyön merkityksen ja sen, ettei valtioiden välinen tai yhteiskunnan sisäinen rauha ole itsestäänselvyyksiä.

Muistetaan ja kunnioitetaan heitä, jotka antoivat kaikkensa vapauden ja rauhan puolesta.