Löytyykö meiltä terveyden lukutaitoa?

Viime viikkoina televisiossa on pyörinyt animaatio lasten diabeteksen tunnistamisesta. Uutisista on saanut lukea siitä miten 1-tyypin diabeteksen diagnosointi tapahtuu lapsilla useasti vasta tilan ollessa hengenvaarallinen. Aikaisempina vuosina pyöri opetusvideo siitä miten tunnistaa aivoverenkiertohäiriön oireet. Ensiavusta lukiessani pohdin kuinka moni osaa perustaidot.

Nuorille on tehty tutkimuksia siitä miten hyvin he kokevat löytävänsä luotettavaa tietoa terveydestä. Suunta ei ole hyvä ja pohdin onko terveyden lukutaito heikkenemässä ja perus tieto ihmisen toiminnasta vähenemään päin?

Onko kaikille selvää, ettei keskustelupalstoilta löydy lääkäreitä ja vuosien tutkimustuloksia? Meillä on tietoa terveydestämme enemmän kuin koskaan, mutta huuhaa tiedon ja uskomusten erottaminen on vaikeaa.

Onhan se huolestuttavaa, jos lisääntynyt virtsaamisen tarve ja jatkuva jano ei herätä vanhemman hälytyskelloja. Yhtä huolestuttavaa on se, ettei roikkuvaa suupieltä pidetä kummallisena. Ikäihmisen puuroutuva puhe voidaan sekoittaa väsymykseen. Kuinka moni kadulla vastaantuleva ihminen tietää miten aloittaa hukkuvan ihmisen elvytys tai miten toimia tukehtumassa olevan lapsen kanssa.

Vaikka tuntuukin hurjalta, että tarvitaan yksinkertaistettuja animaatioita välttämään diabeteksesta johtuva hengenvaarallinen tila lapsella on hyvä, että niitä esitetään. Olisiko tarjolla myös enemmän perustavanlaatuisia toimia, joilla tietoa terveyteen saataisiin lisättyä? Valtamedialla, koulutuksella, työpaikoilla, viranomaisilla ja järjestöillä olisi mahdollisuus tarttua tähän haasteeseen.

Kun hätä tulee on se lähin paikalla oleva ihminen kuitenkin ensimmäinen avun antaja ennen ammattilaisten saapumista paikalle. Suomessa apu on nopeaa ja laadukasta. Mielestäni on kuitenkin jokaisen vastuu olla tuudittautumatta ajatukseen, ettei mitään voi tapahtua ja ettei itse tarvitse osata.

Iris Nordman