Hoitotyön hyvistä puolista pitää puhua enemmän

Saamme lukea päivittäin uutisia ja kirjoituksia hoitoalan ja soten kriisistä. Aivan totta, olemme kovassa hädässä. On kuitenkin kurjaa lukea omasta alasta jatkuvaa negatiivista tekstiä. Ikävä sävy ei kuitenkaan jää paperille, eikä television ruudulle vaan on osana keskustelua ja yleistä ilmapiiriä. Mihin jätimme kaiken hyvän?

Miksi sairaanhoitajaksi hakiessani saan kuulla, että alan opiskelijat eivät ole niitä penaalin terävimpiä kyniä? Hämmästelyä on myös riittänyt siitä, miksi olen valinnut näin kamalan ammatin ja vielä päättänyt jatko-opiskella alaa. Hoitotyö on raskasta, vähän arvostettua ja kuormittavaa. Arvostuksemme ei kuitenkaan lisäänny, ei palkka nouse, tai jaksaminen työhön kasva hoitoalasta ikävästi puhuttaessa. On tietenkin tärkeää keskustella ikävistä asioista ja tuoda esille epäkohtia, jotta hätä ymmärretään. Haluan kuitenkin uskoa, että alaa harkitsee moni ja heille toivoisin välitettävän hoitotyön hyviä puolia.

Alallamme niin lähihoitajat, hoitoapulaiset, kuin sairaanhoitajatkin ovat oman työnsä tähtiä. Olen saanut huomata kuinka lahjakkaita ihmisiä työtämme tekee. Opiskelijat omaavat tuoreimman tiedon ja jatkuvasti kehittyvän alamme toimintatavat. Pitempään työskennelleet kollegat taas suhtautuvat ihailtavalla tyyneydellä ja ammattitaidolla kohtaamiinsa tilanteisiin.

Kokemuksesta voin sanoa, että pitkälle edennyttä muistisairautta sairastava henkilö on monelle työtä tekemättömälle vieras. Usealle itsestään selvät toimet, kuten seisomaan nouseminen, käveleminen, ruokaileminen tai hygienian hoitaminen ovat kuitenkin sairaalle hankalaa ja aikaakin vievää. Näihin toimiin tarvitaan siis hoitajaa. Voin vain ihailla monien kollegoiden taitoja jutella ja rauhoittaa pelokas ja huutava ihminen. Hoitoalalta olenkin itse saanut järkyttävän paljon taitoa ymmärtää toisen hätää ja tarpeita. Teoreettisen ja käytännön hoitotyön osaamisen lisäksi on monella hoitajalla uskomaton taito puhua rauhoittavasti ihmisenä ihmiselle.

Uskomattomia tarinoita olen myös saanut kuulla. Muistisairaat, jotka vielä kommunikoivat pystyvät usein kertomaan lapsuudesta ja nuoruudesta. On lähes käsinkosketeltavaa uppoutua liikuttuvan mummon tarinaan siitä millaista oli sotalapsena palata kotiin ja nähdä taas oma äiti. Vaillinaisia lauseita puhuvan sängyssä makaavan miehen suusta saattaa kuulla merimiehen ammattiin viittaavaa puheenpartta. Saattohoidossa olevan ihmisen loputtomat kuvat eletystä elämästä, lapsista ja lapsenlapsista lämmittävät. Kiireisenkin työn keskellä on hyvä joskus ottaa heiveröinen käsi omaan ja hakea katsekontakti ihmiseen, jonka kanssa sairauden johdosta keskustelut ovat jo hiljentyneet.

Hoitoalalla saa aivan varmasti kokea unohtumattomia kohtaamisia ja kuulla mieleenpainuvia tarinoita. Hoitajana pääsee osaksi monenlaisten ihmisten elämää ja kokemaan niitä tähtihetkiä. Useat ihmiset, tapahtumat ja kohtaamiset pysyvät hoitajien muistissa ja aina niitä ei ole kukaan muu kantamassa mukanaan. Hoitajana saa myös valmiuksia ja taitoja toimia, jos kohtaa hädän arjessa. Naapurin lyyhistyessä tai lapsen vedettyä jotakin henkeen on taidot reagoida ja antaa ensimmäinen apu.
Iris Nordman (sd)

Julkaistu Turun Sanomissa